Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Yli miljardi 800 miljoonaa ruplaa sijoitetaan kahden kalanjalostamon rakentamiseen Kontupohjassa

Tasavallan päämies Artur Parfentšikov kävi kahden kalanjalostamon rakennuskentällä ja allekirjoitti yhteistyösopimuksen investointihankkeen alkuunpanija Barents Group -rajavastuuyhtiön kanssa.

Barents Group -yhtiö ja Rybotorgovaja set -rajavastuuyhtiö ovat ennakoivan sosiaalis-taloudellisen kehityksen alueen, Kontupohjan, ensimmäisiä adustajia. Yhtiöt ryhtyivät jo toteuttamaan suurta hanketta: Kontupohjan vanhan leipomon alueella aloitettiin turskan, koljan ja muiden kalalajien jalostukseen erikoistuneen tuotantolaitoksen rakentaminen.

Tuotantoa suunnitellaan ilman jätteitä. Viimeisessä jalostusvaiheessa saadaan myös kalaöljyä ja -jauhoa. Suunnitelmissa on myös perustaa 136 työpaikkaa.

- Raaka-ainetta tuodaan Barentsinmerestä. Kumpikin kalanjalostamo haki kalan pyyntikiintiötä, kertoi Barents Group -yhtiön pääjohtaja Ilja Rakovski.

Ilja Rakovskin mukaan investointimäärä on arviolta miljardi ja 800 miljoonaa ruplaa.

Karjalan päämies Artur Parfentšikov kävi äsken tarkastamassa rakennus- ja asennustöiden alkamista. Niiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2019 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Rakennuslaitteiston hankinta ja asennus alkavat jo tämän vuoden heinäkuussa. Jalostamojen käyttöönottamista suunnitellaan vuoden 2020 toisella vuosineljänneksellä.

Päämiehen työmatkan tulokseksi tuli Karjalan hallituksen ja Barents Group -yhtiön allekirjoittama yhteistyösopimus hankkeen menestykselliseksi toteuttamiseksi. Ennemmin solmittiin vastaavanlainen sopimus Rybotorgovaja set -rajavastuuyhtiön kanssa.

- On hyvin tärkeää, että Kontupohjasta on tehty monokaupunki ja ennakoivan sosiaalis-taloudellisen kehityksen alue, mikä kalan pyyntikiintiöiden saamisen lisäksi sai investoijat tekemään päätöksen kalanjalostamojen rakentamisesta, sanoi Artur Parfentšikov. Solmitun sopimuksen puitteissa Karajalan hallitus auttaa yrittäjiä kaikissa paperiasioissa.

Barents Group -yhtiön pääjohtaja Ilja Rakovski kiitti Karjalan hallitusta ja Kontupohjan piirihallintoa avusta ja neuvonannosta.

- Toivomme, että luomme yhteisvoimin uuden kalanjalostusteollisuuden Karjalassa. Teollisuudesta Luoteis-Venäjällä tulee merkittävä tuotantolaitos, jossa työskenteleminen on houkuttelevaa ja tänne pyrkii työntekijöitä.

Tekninen tuki
Luotu 19 helmikuuta 2018. Toimitettu 19 helmikuuta 2018.
© KT:n valtiollinen IT-alan kehityskomitea, 1998-2015